
VSB ja FCG yhteistyössä: Karahkan tuulipuisto
Helmikuussa 2025 vietettiin Karahkan tuulipuiston avajaisia Oulaisissa. 25 voimalan alue otettiin kaupalliseen käyttöön joulukuussa 2024 ja FCG toimi hankkeessa kaavoitus-, YVA- ja rakennuttajakonsulttina. Alueella on noin kaksinkertainen määrä voimaloita keskimääräiseen puistoon verrattuna, joten se on ollut iso hanke. Suomen tavoitellessa energiaomavaraisuutta tuulivoimaloilla on nyt kysyntää.
Tuulipuiston perustaminen on monen vuoden yhteistyö
”Tuulipuiston kokonaisteho, 147,5 MW vastaa noin 135 000 kotitalouden vuosittaista sähköntarvetta”, VSB:ltä kerrotaan.
Karahkan tuulivoimahankkeen suunnittelu alkoi VSB:n osalta vuonna 2016, kun kaksi varhaisessa kehitysvaiheessa ollutta tuulivoimahanketta yhdistettiin. Samaan aikaan alkoivat henkilökohtaiset tapaamiset alueen maanomistajien kanssa. Myös yhteistyötä Oulaisten kaupungin kanssa tehtiin tiiviisti hankkeen alusta saakka.
Oulaisten kaupunki hyväksyi alueen kaavoitussopimuksen 2017. ELY-keskuksen hallinnoima ympäristövaikutusten arviointiprosessi alkoi 2019, samalla kun yleiskaavaa alettiin laatia. Kaavoitus- ja YVA-konsulttina hankkeessa toimi FCG. YVA- ja kaavaprosessit saatiin päätökseen 2021 ja rakennusluvat tulivat voimaan tammikuussa 2022.
FCG vastasi paitsi kaavoitus- ja YVA-konsultoinnista, myös rakennuttajakonsultoinnista. Olimme mukana jo rakentamisvaiheessa varmistamassa, että tekniset vaatimukset täyttyvät turvallisesti ja että pysytään sekä aikataulussa, että budjetissa. Tuulipuistojen hankekehitys- ja rakentamisvaihe kestävät useita vuosia. Niihin kuuluu ympäristövaikutusarviointi ja kaavoitus, joista Karahkassa vastasi FCG.
”Tarkoituksena on aina minimoida vaikutukset mm. ympäristöön, ihmisiin ja maisemaan. Valitsemme yhteistyökumppanin asiantuntijuuden ja kokemuksen perusteella, näin saamme toteutettua laadukkaan hankkeen. FCG on vakuuttanut meidät tässä kokemuksellaan”, projektijohtaja Katja Tuukkanen VSB:ltä kertoo.
Tuulipuiston suunnitteluvaiheessa FCG laati laajat selvitykset alueen luonto- ja kulttuuriarvoista. Karahkassa tehtiin selvityksiä mm. alueen linnustosta ja eläimistöstä, kasvillisuudesta ja luontotyypeistä, uhanalaisten lajien esiintymisestä ja pohjavesialueista. Ympäristövaikutusten arvioinnissa huomioitiin myös hankkeen vaikutukset asutukseen, maisemaan ja alueen muuhun maankäyttöön. Osana arviointia selvitettiin myös puiston äänivaikutuksia ja voimaloista aiheutuvaa välkettä.
Hankkeen toteuttamisessa painottui ihmislähtöisyys ja yhteiset arvot
”Tässä hankkeessa oli myös erityispiirre, sillä tämä oli ensimmäisiä Suomessa yhteismenettelyllä tehtyjä prosesseja. Se vaatii erilaista otetta, tarkkuutta ja luovuutta”, Tuukkanen muistuttaa. ”FCG:n kanssa yhteistyö oli sujuvaa. Olemme innovatiivisia, joka saattaa haastaa, mutta he pystyivät hyppäämään ideoihimme hyvin mukaan”, hän kehuu. ”Meille on tärkeää myös yhteiset arvot. Olemme ihmislähtöisiä ja haluamme huomioida sidosryhmämme hyvin. FCG tuki meitä tässäkin hyvin osallistumalla tiedottamiseen ja tapahtumiin.”
Tuulipuiston rakentaminen alkoi loppukesästä 2022 puunpoistolla, minkä jälkeen alueen maanrakennustyöt käynnistyivät siltojen ja teiden rakentamisella ja jo olemassa olevien parantamisella. Työt jatkuivat alkuvuoteen 2024 saakka ja loppuvuodesta alue otettiin käyttöön. Karahka on tärkeä lisä kotimaisen uusiutuvan sähkön tuotantoon. Tuulipuisto on myös vahvistanut Suomen kilpailuetua alentaen sähkön hintaa. Samalla se on tukenut Suomen energiaomavaraisuutta, mikä on nykyisessä maailmantilanteessa entistä tärkeämpää koko Euroopassa. Karahkan avulla edistetään lisäksi Suomen hallitusohjelmaan kirjattua vihreää siirtymää.
”Meillä on jo seuraavakin toteutettava hanke FCG:n kanssa meneillään. Olemme siis saaneet, mitä toivoimme ja hyvä yhteistyö jatkuu!”, Tuukkanen kertoo lopuksi tulevaisuuden suunnitelmista.