Uutinen

Kuntamarkkinat verkossa – poimi kohokohdat

Kuntamarkkinat järjestettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa verkkotapahtumana. Kahden päivän aikana oli 250 tietoiskua, joista FCG järjesti kahdeksan. Saimme tietoiskuihimme ennätysmäärän osallistujia aiempiin vuosiin verrattuna, sillä parhaimmillaan tietoiskuamme seurasi reilusti yli 100 osallistujaa.

Tietoiskuissa esillä monialainen osaamisemme

Tietoiskuissamme käsiteltiin hiilijalanjäljen määrittämistä, luottamusjohdon ja virkamiesjohdon yhteistyötä, rekrytointimarkkinointia, koronan ja soten vaikutusta kuntatalouteen, sote-kustannusten hallintaa, anonyymia rekrytointia, kiinteistöveroselvityksiä ja tietosuojaa etätyössä. 

HR-ohjelmistojen tuoteasiantuntijamme Kalle Matihaldi oli Kuntamarkkinoilla ensi kertaa puhujana: 

– Tapahtuma oli mielestäni onnistunut, digitaalinen ympäristö ei haitannut yhtään ja linjat toimivat moitteettomasti. Samalla oli helpompi käydä seuraamassa useampia puheenvuoroja. Myös oma puheenvuoro etäyhteyksin tuntui omasta mielestäni luontevammalta, koska olen tottunut enemmän pitämään puheita ja asiakasesittelyjä nimenomaan etäyhteyksien avulla kuin livetapahtumissa.

Tietoiskujen lopussa syntyi mukavasti vuorovaikutusta kuulijoiden kanssa kommenttien ja kysymysten muodossa. Tekniikka toimi lähes moitteettomasti tietoiskuissa. Tietoiskut tallennettiin ja ne tullaan jakamaan osallistujille esitysmateriaalien kera. Lisäksi arvomme tietoiskuihimme ilmoittautuneiden kesken vapaavalintaisen osallistumisen yhteen FCG:n yhden päivän virtuaalikoulutukseen tai webinaariin tämän vuoden aikana. Molemmille päiville arvotaan oma voittajansa. Voittajille ilmoitetaan voitosta henkilökohtaisesti. 

Verkossa vai livenä?

Kuntamarkkinat verkkotapahtuma oli kokemuksena uusi ja osoittautui toimivaksi. Verkkotapahtuma asettaa myös osallistujat tasavertaiseen asemaan, kun matkustaminen paikan päälle ei ole tapahtumaan osallistumisen esteenä. Yksi mahdollisuus voisikin olla tulevaisuudessa verkkotapahtuman ja live-tapahtuman yhdistäminen. Osallistujamäärä saataisiin näin maksimoitua.

Kiitos puhujillemme ja osallistujille tämän vuoden onnistuneesta Kuntamarkkinat-tapahtumasta – nähdään ensi vuonna Kuntamarkkinoilla ja jo sitä ennen muissa tapahtumissamme kasvokkain tai etänä.