Olympiaurheilija Ella Junnila ja FCG aloittavat yhteistyön
FCG Finnish Consulting Group on solminut yhteistyösopimuksen huippu-urheilija Ella Junnilan kanssa. Tämä yhteistyö korostaa FCG:n sitoutumista tulevaisuuden osaajien tukemiseen uudella tavalla.
”Olemme erittäin innoissamme tästä yhteistyöstä,” sanoo FCG:n toimitusjohtaja Tommi Kajasoja. ”Ella on esikuva niin yleisurheilukentillä kuin niiden ulkopuolella ja edustaa myös FCG:lle tärkeitä arvoja: välittämistä, uteliaisuutta ja vastuullisuutta. Haluamme tukea nuoren ammattilaisen matkaa valitsemallaan uralla kohti asiantuntijatehtäviä. Kun nuori urheilija huolehtii myös opinnoistaan urheilu-uran jälkeistä aikaa silmällä pitäen, on tällaisen tukeminen esimerkiksi harjoittelupaikan muodossa varsin mieluisaa,” Kajasoja korostaa.
Ella Junnila on kansainvälisesti tunnettu urheilija, joka on saavuttanut huomattavia meriittejä korkeushypyn parissa. Hän on tunnettu periksiantamattomasta asenteestaan, omistautumisestaan ja positiivisesta vaikutuksestaan lajin parissa.
”Olen ylpeä ja innoissani saadessani tehdä yhteistyötä FCG:n kanssa,” sanoo Ella Junnila. ”Heidän tukensa merkitsee minulle paljon ja antaa minulle lisää voimaa jatkaa harjoittelua ja kilpailua korkeimmalla tasolla samalla, kun alan rakentaa työuraa valitsemallani alalla. Odotan innolla yhteistyötä FCG:n asiantuntijoiden ja suunnittelijoiden kanssa. Tämä on minulle loistava tilaisuus soveltaa opiskelemaani alaa suoraan käytäntöön. ”
Junnilan ja FCG:n yhteistyö alkaa syksyllä 2024.
Lisätietoja:
Tommi Kajasoja
Ringa Ropo
+358406341797