Uutinen

Sosiaali- ja terveydenhuollon ATK-päivien virtuaalitoteutus keräsi kiitosta

Lähes 2000 kävijän Sosiaali- ja terveydenhuollon ATK-päivät jouduttiin tänä vuonna peruuttamaan koronapandemian vuoksi. Sen sijaan lähdimme kehittämään tapahtuman liki 50-vuotisen historian ja tärkeiden ajankohtaisten asioiden siivittämänä jotain täysin uutta. Niinpä 15.10.2020 järjestetyt ATK-päivät toteutettiin tänä vuonna verkkoympäristössä ja ensi kertaa uudella virtuaalimessuosastolla.

Tapahtuman uusi konsepti sai hyvän vastaanoton, sillä osallistuvat organisaatiot lähtivät hienosti mukaan uudenlaiseen messutoteutukseen. ”Tilaisuus sujui mainiosti, ja olemme saaneet järjestelyistä pelkästään hyvää palautetta. Osallistujat ovat kiitelleet myös sitä, että järjestimme tilaisuuden koronasta huolimatta”, summaa ATK-päiviä luotsaava toimialajohtaja Jarkko Hakola.

Virtuaaliset ATK-päivät, Jarkko Hakola

ATK-päivien ovet yhä avoinna

Kun perinteisillä messuilla osastot päivän päätteeksi puretaan, takaa uusi konsepti 3D-virtuaalitoteutuksena sen, että ATK-päivien ovet pysyvät avoinna tapahtumapäivän päätyttyäkin. ”Tarjoamme yhteistyökumppaneillemme ja messuvieraillemme yhteisen keskustelualustan messujen hengessä aina 30.4.2021 asti”, kertoo uutta konseptia rakentamassa ollut tapahtumatuottaja Jenna Luotonen, ja kutsuu yhä vierailemaan virtuaalimessuilla osoitteessa https://tapahtumat.fcg.fi/atkpaivat/virtuaalimessut

Yhteistyössä Taikalyhdyn kanssa toteutetuilla messuilla oli päivän aikana kaikkiaan 3500 käyntikertaa, seminaariasiakkaita osallistui yli tavoitteen. Tapahtumapäivän jälkeenkin ATK-päivät keräävät yhä osallistujia noin 100 kävijän päivävauhtia.

Ensi vuoden Sosiaali- ja terveydenhuollon ATK-päivät järjestetään 24.-26.5.2021 Turun messukeskuksessa, mikäli koronapandemian tilanne sen sallii.

Virtuaaliset ATK-päivät