Rakennusterveys
Rakennusterveys

Teknisen käyttöikänsä ylittäneistä rakennuksista saadaan hyviä tiloja, kun ne tutkitaan perusteellisesti ja korjataan oikein ja asiantuntevasti valvottuna, hyvien korjaussuunnitelmien mukaisesti. Kaikkea ei tarvitse purkaa – autamme vuosien kokemuksella ja satojen läpivietyjen rakennusterveyshankkeiden osaamisella tunnistamaan kiinteistön potentiaalin ja viemään korjaushankkeet maaliin.
Huolella tehdyt tutkimukset ja elinkaaren aikaiset analyysit antavat päätöksille pohjan
Korjaustoimenpiteet voidaan kohdistaa oikein ja tehdä kustannustehokkaasti, kun tiedetään varmasti, mitä ollaan korjaamassa. Tämä edellyttää huolellisesti tehtyä kuntotutkimusta suunnittelun lähtötiedoiksi. Perusteellisessa tutkimuksessa tarkastellaan hankkeen lähtötiedot, riskirakenteet sekä LVI-tekniikka kokonaisuutena.
Sisäilmaongelmien ratkaiseminen vaatii pitkää kokemusta ja laaja-alaista osaamista.
Korjaussuunnittelussa voidaan hallita esille tuotuja riskejä, valita haluttu käyttöikä ja korjaustaso sekä asettaa luotettavat tavoitteet korjauksen onnistumisen arviointia varten. Lisäksi tarvitaan korjaushankkeen kokonaisuuden hallintaa, jossa suunnittelija ja tutkija tekevät yhteistyötä myös suunnitteluvaiheessa.
Isoa rakennukseen liittyvää investointipäätöstä voi olla vaikea tai mahdotonta tehdä, mikäli tiedot päätöksenteon taustalla ovat puutteellisia. Selkeän kustannus- ja elinkaaritarkastelun jälkeen päätöksen voi tehdä nopeasti ja perustellusti: analyysin perusteella eri vaihtoehtojen kustannuserot ja elinkaarivaikutukset tulevat selkeästi näkyviin.
Rakennusterveys syntyy yksityiskohtaisen suunnittelun tuloksena
Korjaussuunnittelussa tulee huomioida rakenteiden ja liitosten rakennusfysikaalinen toiminta sekä käytettävien rakennus- ja päällystysmateriaalien sisäilmaystävällisyys. Korjaussuunnittelun yhdistäminen rakennetyyppien ja vaativien liitosten rakennusfysikaaliseen mallinnukseen takaa niiden toiminnan myös tulevaisuuden ilmastossa.
Kun haluat varmistaa rakennusprojektin onnistumisen suunnitellulla tavalla, pölyttömästi ja kuivin rakentein sekä huolehtia työntekijöiden turvallisuudesta, tulee projektiin liittää ajoissa mukaan myös Terve Talo -ohjaus, kosteudenhallintakoordinaattori, turvallisuuskoordinaattori sekä rakennustyömaavalvonta koko projektin ajaksi.
Kiinnostuitko? Ota yhteyttä – kerromme mielellämme lisää.
Täytä lomake ja olemme yhteydessä.

Case As Oy Tampereen Victoria ja Vesta: Pelipaikalla Tampereen sydämessä

Aalto-yliopistokiinteistöt (ACRE): Otaniemen kampusaluetta kehittämässä

LUKE:n Laukaan kalaviljelylaitoksen kuntotutkimus ja rakennesuunnittelu

Senaatti-kiinteistöt: Arvokiinteistöissä suojellaan vanhaa kosteudenhallinnan ja sisäilman laadun valvonnalla

Elisenvaaran yhtenäiskoulun rakennusprojektissa kunnostettiin vanhaa ja rakennettiin uutta

Asikkalan kunta: Pelastusaseman uudistus toi koko aseman yhden katon alle

Nokian kaupunki: Elinkaarilaskelmat apuna koulurakennuksen tulevaisuutta koskevassa päätöksenteossa

Hämeenlinnan asunnot Oy ohjasi kiinteistökannan hoidon oikealle polulle kunto- ja korjaustarvearvion avulla

Kuntien sote-kiinteistöjen kohtalonhetket

Kuntakenttä valmistautuu historiansa suurimpaan loikkaan – ovatko kuntanne askelmerkit kohdillaan?

Jan Tapper FCG Finnish Consulting Groupin Kiinteistöt-liiketoiminnan liiketoimintajohtajaksi

Yhdessä läpi hyvinvointialueuudistuksen – Lähde mukaan Kunnat ja kiinteistöt -verkostohankkeeseen!

Viikkorahojen niukkuus aikaistaa hyvinvointialueiden uhmaikää – haasteet tulevat koettelemaan kuntien tilahallintoa

Yksittäiset kuntoarviot aiheuttavat seurakunnille tarpeetonta rahanmenoa

Esko Korhonen (FT, RI) tuo vahvan kokemuksensa ja näkemyksensä FCG:n Kiinteistöt-liiketoimintaan

Hallitse rakennusprojektin elinkaarikustannuksia ja hiilijalanjälkeä

Rakennusten energiatehokkuusdirektiivi: 3 vaikutusta julkiselle sektorille
