Arkisto
Monissa suurissa, yleisöä keskusteluttavissa hankkeissa toteutetaan ympäristövaikutusten arviointia. Tällaisia hankkeita ovat esimerkiksi tuulivoimahankkeet, jotka herättävät paikallisesti toisinaan valtavasti myös vastustusta. Skeptikot voisivat… Lue lisää
FCG Finnish Consulting Group osallistuu työnsä kautta vahvasti Suomen kiertotalouden kehittämiseen. Aihe on laaja ja vaatii siten monipuolista osaamista eri toimialoilta, sekä… Lue lisää
Rakentamislain uudistus tuo uuden lupamuodon Suomessa on käynnissä laaja säädösuudistus, jossa maankäyttö- ja rakennuslaki jaetaan neljään erilliseen lakiin: rakentamislaki, alueidenkäyttölaki, yhdyskuntakehittämislaki ja… Lue lisää
Päijät-Hämeen alueella häämöttää kestävän tulevaisuuden horisontti, kun FCG Finnish Consulting Groupin asiantuntijoiden tuottama selvitys valottaa vähäpäästöisen energiantuotannon mahdollisuuksia. Selvityksen tilasi Päijät-Hämeen liitto. Lue lisää
Tuulivoimarakentaminen on kasvanut merkittävästi viimeisen kymmenen vuoden aikana niin Suomessa kuin muuallakin maailmalla, ja trendin odotetaan jatkuvan vahvana aina 2030-luvulle asti. Tuulivoimaloiden… Lue lisää
Kestävä tulevaisuus ei synny vahingossa. Tuntemalla erilaisten vaihtoehtojen ympäristövaikutukset voimme tehdä viisaita ja vastuullisia päätöksiä. FCG:n ympäristökonsultit tarjoavat kattavaa ympäristökonsultointia muun muassa… Lue lisää
Autamme selvittämään luvanvaraisuuden jo hankkeen ensimetreillä Ympäristöluvan hakeminen on paitsi lain edellyttämä, myös tärkeä osa monenlaisia hankkeita. Asiantuntevan kumppanin kanssa luvitusprosessin kautta… Lue lisää
Asiantuntija-apua YVA-menettelyyn Ympäristövaikutusten arviointi (YVA) on lakisääteinen menettely, jolla selvitetään ja minimoidaan merkittävien hankkeiden ympäristövaikutukset. Olemme Suomen kokeneimpia YVA-asiantuntijoita – autamme suunnittelemaan… Lue lisää
Uusiutuvan energian rakennushankkeissa ympäristövaikutusten arvioinnilla on merkittävä rooli jo esisuunnitteluvaiheessa. Asiantuntijoidemme avulla vaikutukset tulee huomioitua laaja-alaisesti ja hankkeen jatkosuunnittelu saa tukevan pohjan. … Lue lisää