Ikääntyneiden asumisen kehittäminen
Ikääntyneiden asumisen kehittäminen

Ikääntyneiden asumisen laadukas suunnittelu kunnissa ja hyvinvointialueilla tuottaa parhaimmillaan lisääntynyttä hyvinvointia ja elinvoimaisia alueita. Autamme parantamaan toimijoiden välistä yhteistyötä ja löytämään synergiaetuja.
Yhdyspintayhteistyön varmistaminen kuntien ja hyvinvointialueen välillä
Kunnalla ja hyvinvointialueella on omat tehtävänsä asumiseen liittyen, mutta paljon myös yhteisiä tehtäviä. Kuntien asuntopolitiikalla on selkeä yhteys esimerkiksi ikääntyneiden sote-palvelujen tarpeeseen sekä palvelutuotannon kysymyksiin. Vastavuoroisesti sote-palvelujen tilanne vaikuttaa alueen elinvoiman kysymyksiin ja asukkaiden hyvinvointiin.
Sote-uudistus muuttaa asetelmaa ja rooleja ikääntyneiden asumisessa. Yhteistyössä on tärkeää päästä aitoon yhteistyöhön, ja alueilla tulee tunnistaa uudistuksen tuomia muutoksia rooleihin ja vastuisiin. Lisäksi alueilla on tärkeää pohtia yhteistyön organisointia ja foorumeita sekä löytää synergiaetuja.
Autamme kehittämään yhteistyötä sekä tunnistamaan asumisen tarpeita
Olemme Suomen laaja-alaisin kuntien, hyvinvointialueiden ja muiden julkisyhteisöjen asiantuntijakumppani.
Autamme kuntia ja hyvinvointialueita kirkastamaan eri toimijoiden rooleja, tunnistamaan asumistarpeita alueilla sekä linjaamaan yhteisiä tavoitteita. Tuemme myös alueita yhdyspintatyön organisoinnissa ikääntyneiden asumisessa.
Ota yhteyttä asiantuntijaamme – kerromme mielellämme lisää palveluistamme!
Lataa FCG:n Aamukahvin tallenne
Ikäihmisten asumisen trendit, kustannustehokkaat palvelut ja suunnittelu
Lataa FCG:n aamukahvin webinaaritallenne, jossa keskustellaan ikäihmisten asumisen trendeistä, viimeaikaisesta tutkimuksesta liittyen vaikuttavaan ja kustannustehokkaaseen palvelutuotantoon sekä seniorikohderyhmälle suunnittelun erikoiskysymyksistä.

Keiteleen kunta: Kuntastrategian päivittäminen

Kymenlaakson hyvinvointialueella panostetaan jatkuvaan perehdytyksen kehittämiseen

Case Sodankylä: DiSC-johtajuusprofiili ja vuorovaikutuksen vahvistaminen

Tilikunta Oy: Strategiatyöllä kirkastusta yrityksen tavoitteisiin

Karvialla määriteltiin tehtävien todellinen vaativuus arviointikehikon avulla

Kangasalla rekrymarkkinointi on nykyään luonnollinen osa rekrytointiprosesseja

Syntyvyyden kehitys määrittelee Suomen väestönkehityksen suunnan

FCG:n uusi Julkinen johtaja -podcast tarjoaa työkaluja julkisen sektorin johtamisen tason nostamiseksi

Kuntien tiedolla johtamisen työkalut kuntoon

Tarvitaanko kuntia enää soten jälkeen?

Diip-ohjelmisto johtamistyön tueksi Pohjois-Savon hyvinvointialueelle
