Julkiset tilat
Julkiset tilat

Hyvin suunnitellut julkiset tilat luovat uusia toimintamahdollisuuksia ja hyvinvointia käyttäjilleen. Suunnittelemme uudenlaisia oppimisympäristöjä ja viihtyisiä julkisia tiloja, jotka muuntuvat ajan mukana ja palvelevat vielä vuosikymmentenkin päästä.
Julkiset tilat ansaitsevat laadukasta suunnittelua
Olemme Suomen kärkiosaajia julkisten tilojen suunnittelussa. Uskomme, että laadukas lopputulos syntyy huomioimalla eri käyttäjien tarpeet ja muun ympäristön tarjoamat puitteet heti suunnittelun alusta asti. Tilan henki ja käyttömukavuus syntyvät monista eri osista, minkä vuoksi myös suunnittelun täytyy olla kokonaisvaltaista.
Esimerkiksi oppimisympäristöjen sekä sosiaali- ja terveyskeskusten sisustussuunnittelu- ja palvelumuotoiluprojekteissa on siirrytty kokonaisvaltaiseen tila-ajatteluun, jossa korostuu tilan ja kalusteiden suhde erilaisiin käyttötilanteisiin. Toiminnan moninaisuus heijastuu tilojen varustukseen, kalustukseen, pintamateriaaleihin ja valaistukseen.

Uusien opetussuunnitelmien myötä opetus, tavat oppia ja oppimisympäristöt uudistuvat. Se merkitsee muutosta myös koulujen suunnitteluun. Tämä opas auttaa koulusuunnittelussa eteenpäin, kun tarveselvitys ja pedagoginen suunnitelma on jo laadittu.
Opas kattaa koulusuunnittelussa huomioitavat ja sitä määrittävät seikat. Oppaasta löydät myös selitykset asiakirjoille, jotka ovat koulusuunnittelussa osana päätöksentekoa.
Tavoittelemme jokaisessa projektissa omaleimaista kokonaistunnelmaa, joka syntyy hyvästä tilamitoituksesta, tarkkaan valituista materiaaleista ja viimeistellyistä detaljeista.
Toteutamme myös virkistys-, puisto- ja vapaa-ajan kehityshankkeita laajoista selvityksistä ja strategioista aina yksittäisiin suunnittelutehtäviin. Olemme suunnitelleet esimerkiksi useita maauimaloita ja nuorison toimintakeskuksen. Meiltä onnistuu matkailualueen ideointi ja kaavoitus siinä missä viheralueen suunnittelu ja kehittäminenkin. Suunnittelemme uusia matkailurakennuksia ja ideoimme uutta käyttöä vanhoille kiinteistöille.
Arkkitehtipalveluiden monialaisuus palvelee tilaajaa ja loppukäyttäjää
Urbaanit ranta- ja puistohankkeet sekä julkisen tilan suunnitelmat laadimme yhteistyössä infrasuunnitteluosaajiemme kanssa. Hankkeiden edistämiseksi laadimme investointi- ja kannattavuustarkasteluja sekä toteutettavuustutkimuksia. Meillä on sekä kansainvälistä osaamista ja verkostoja että vahvaa paikallistuntemusta. Kaikki tämä mahdollistaa toimivien ja viihtyisien tilojen suunnittelun.
Monialaiseen joukkoomme kuuluu asiantuntijoita niin miljöön, matkailualueiden, liiketoiminnan, kestävän kehityksen, palvelumuotoilun, tuotekehityksen, markkinoinnin, maankäytön suunnittelun, rakentamisen kuin digitaalisten ratkaisujen osalta. Tämän asiantuntemuksen haluamme antaa käyttöösi, kun etsit kumppania hankkeellesi.
Haluaisitko kuulla lisää julkisten tilojen arkkitehtipalveluistamme? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä, miten voisimme olla avuksi!

Vantaan Kaupunki: Eloa Korson Ankkapuistoon

Inkoon kunta: Joddböle III, Sataman asemakaavamuutos.

Tampereen kaupunki: Tammerkosken siltojen selvitystyö

Tampereen kaupunki: Leirintämatkailun kehittämissuunnitelma

Case Mikkeli: Etelä-Savossa rakennetaan elinvoimaisuutta

Case Tahkoluoto: Merituulivoimahankkeiden erityispiirteitä luvituksessa ja kaavoituksessa

Tampere kasvaa ja kehittyy – FCG laatii Nurmi-Sorilan osayleiskaavan

Tietoisuus ilmastonmuutoksesta velvoittaa kuntia suunnittelemaan sopeutumistoimia – myös ilman ilmastolakia

Mikä on autoilijoiden merkitys Helsingin keskustalle?

Ilmastonmuutos kohtelee Suomen alueita eri tavoin

Haitta-aineiden poisto suomalaisilla jätevedenpuhdistamoilla
