OMA-asiantuntija
OMA-asiantuntija

Perinteisesti teknisen alan asiantuntijapalvelut on ostettu kilpailuttamalla toimistot jokaista projektia varten, mutta tämä ei aina johda kiinteistöjen kannalta parhaaseen lopputulokseen. FCG:n uusi OMA-asiantuntija-palvelu tarjoaa vanhalle kilpailutusmallille palvelusopimuspohjaisen ja pitkäaikaiseen yhteistyöhön perustuvan vaihtoehdon.
Palvelusopimuspohjainen kumppanuus tähtää yhteisiin tavoitteisiin
Palvelusopimuksessa palveluntarjoaja ja asiakas sitoutuvat tavanomaista projektimallia pitkäkestoisempaan yhteistyöhön. FCG:n uusi OMA-asiantuntija on matalan kynnyksen palvelu, joka auttaa kiinteistöihisi liittyvien ongelmien ratkaisemisessa, erilaisissa selvityksissä tai mahdollisten tutkimustarpeiden määrittelyssä. Uuden palvelun tarkoitus on toimia joustavana ja tarpeen mukaan elävänä tukena. Kuukausilisenssillä toimivan palvelun kustannus on ennustettavissa.
OMA-asiantuntijan asiakkaana sinun ei tarvitse tietää, mitä tutkimuksia tai toimenpiteitä olisi kannattavaa seuraavaksi toteuttaa: palvelumallissa tarpeenmukaiset toimenpiteet ovat molempien osapuolten yhteinen etu, sillä asiakkaana voit arvioida työn onnistumista yksittäisen projektin sijaan laajemmin tavoitteidenne toteutumisen näkökulmasta.
OMA-asiantuntijan kanssa yhteisestä tavoitteesta tulee yksittäistä projektia merkityksellisempi tekijä.
OMA-asiantuntija auttaa sinua kaikissa kiinteistöösi liittyvissä pulmissa:
- Talous- ja strategiapalvelumme sisältävät esimerkiksi kiinteistön omistus- ja hallintastrategian palvelut, markkina-analyysit, kannattavuus- ja investointilaskelmat, taloudellisten vaikutusten arvioinnin sekä hankerahoitushakemukset.
- Tiloihin ja toimintaan liittyviin palveluihimme lukeutuvat kasvu- ja oppimisympäristön määritys, käyttäjätutkimukset, tilojen konseptointi, tilojen käyttötarkoitusmuutokset, sekä vuorovaikutus, fasilitointi ja työpajojen järjestäminen.
- Tekniseen konsultointiin lukeutuvat kuntotarkastukset ja -tutkimukset, arvonmääritykset, talotekninen suunnittelu, rakennetekniikan tehtävät, infrasuunnittelu, uusiutuvan energian konsultointi sekä tekniset kuntokatselmukset (TDD) ja ympäristöauditointi (EDD).
Ihan kaikkea ei kannata tehdä itse – eikä onneksi tarvitsekaan
Kiinteistönomistajia kohtaavat monenlaiset haasteet. Esimerkiksi sisäilmaongelmat ovat yksi tyypillinen teknisen konsultoinnin lähtökohta. Ajantasainen tieto on ennakoivan kiinteistönhallinnan perusta myös rakennusterveyden kysymyksissä, mutta tarvittavan tutkimus- ja korjauslaajuuden määrittely ei aina ole yksinkertaista: tarvitaan syvää rakennusterveyden osaamista mm. vaurioitumismekanismeihin, rakennusten vaurioiden ehkäisemiseen ja rakennusten suunnitelmalliseen ylläpitoon liittyen.
Monien organisaatioiden henkilöresurssit ovat rajalliset, eikä organisaation sisältä välttämättä löydy riittävästi resursseja tai asiantuntemusta ongelmien onnistuneeseen ratkaisemiseen ja rakennusten kunnon seuraamiseen. Tällöin kuukausilisenssillä hankittava OMA-asiantuntija voi olla oikea ratkaisu.
OMA-asiantuntija toimii puolueettomana ja neutraalina neuvonantajana. Pitkäaikaisena kumppanina huolehdimme kiinteistöistä aina etujesi mukaisesti.
OMA-asiantuntija-palvelu sisältää:
- Oman asiakaskohtaisen asiantuntijan, jolla on kattava osaaminen, pitkä kokemus ja riittävä koulutus kiinteistöön liittyvän ongelmasi ratkaisemiseksi, ja johon voit olla joustavasti yhteydessä
- Monialaisen asiantuntijajoukon ratkaisemaan tilanteita
- Yhteydenpidon Teamsin tai puhelimen välityksellä
- Tutkimus- tai toimenpideohjeet yleisimpien ongelmien ratkaisemiseksi
- Ja monia muita hyödyllisiä lisäpalveluita
OMA-asiantuntija ei kuitenkaan ole vain yksi ihminen ja hänen asiantuntijuutensa, vaan palvelu hyödyntää monialaista asiantuntijajoukkoa. Joskus tarve voi olla arkkitehdille, rakennesuunnittelijalle tai sisäilma-asiantuntijalle – nämä kaikki resurssit ovat OMA-asiantuntijan asiakkaalle käytettävissä yhden ja saman yhteyshenkilön kautta kuukausilisenssillä.
OMA-asiantuntija tuntee asiakkaan kiinteistökannan, jolloin tiiviin yhteistyön avulla on mahdollista löytää juuri oikea ja käytössä olevien resurssien mukainen ratkaisu kulloiseenkin tilanteeseen.
Lataa FCG:n Aamukahvin tallenne
Rakentamisen asiantuntijapalvelut projekteina vai palveluna?
Lataa FCG:n aamukahvin webinaaritallenne, jossa esitellään OMA-asiantuntijapalvelu sekä keskustellaan case-esimerkistä OMA-Orimattila.
Kiinnostuitko? Ole yhteydessä asiantuntijoihimme ja varaa aika maksuttomaan konsultaatioon!

Pyydä tarjous tai lisätietoja asiantuntijoiltamme

Kouvolan kaupunki: Marjoniemen yhtenäiskoulun mitoituksen uudelleenarviointi – tuloksena 6 miljoonaa euroa edullisempi toteutustapa

Keiteleen kunta: Sivistystoimen tilatarkastelu

Hämeen liitto: Kanta-Hämeen vanhojen rakennusten asumispotentiaalin selvittämisellä elinvoimaa rakentamaan

Nokian kaupunki: Elinkaarilaskelmat apuna koulurakennuksen tulevaisuutta koskevassa päätöksenteossa

Hämeenlinnan asunnot Oy ohjasi kiinteistökannan hoidon oikealle polulle kunto- ja korjaustarvearvion avulla

Kiinteistö Oy Ähtärin Sairaalanmäki: Osakassopimuksen tulevaisuuden vaihtoehtomallien selvitys

Senaatti-kiinteistöt: Visualisointi konkretisoi toimitilojen muutoshankkeet

Jyväskylän kaupunki: Eteläportin yritysaluetta suunnitellaan virtuaalimallin avulla

Kuntien sote-kiinteistöjen kohtalonhetket

FCG:n aamukahvit – Vuoden 2025 trendiennusteet: Näkymät ja vaikutukset kuntasektorille

FCG:n Aamukahvit: Sisäinen vuokra – turhaa rahanpyöritystä vai tärkeä osa kuntien kiinteistötaloutta?

FCG:n Aamukahvit: Kunnille lisätuloja kiinteistöveroselvityksillä

Miksi uudetkin käyttövesiputket vuotavat? – Näin laadukas suunnittelu ehkäisee riskejä

FCG:n Aamukahvit – Kuntahyytymistä kuntayhtymiin – avaimet kuntarajat ylittävään yhteistyöhön

Kuntakenttä valmistautuu historiansa suurimpaan loikkaan – ovatko kuntanne askelmerkit kohdillaan?

Jan Tapper FCG Finnish Consulting Groupin Kiinteistöt-liiketoiminnan liiketoimintajohtajaksi

Yhdessä läpi hyvinvointialueuudistuksen – Lähde mukaan Kunnat ja kiinteistöt -verkostohankkeeseen!
