Hyvinvointialueet aloittavat toimintansa – sopeuttamalla?
Sotepalvelut ja palo- ja pelastustoimi ovat pelastuneet 1.1.2023 alkaen. Tätä pelastusta on valmisteltu ainakin vuodesta 2006, jolloin Vanhasen hallitus havahtui siihen, että maamme ikääntyy muiden länsimaiden tapaan nopeasti ja väestö keskittyy maaseudulta kaupunkeihin, pohjoisesta etelään. Kokonaisuutta alettiin pelastaa ensiksi Paras-hankkeen avulla, muutama vuosi myöhemmin suuren kuntauudistuksen nimissä. Edellinen hallitus vei asiaa eteenpäin jo reilusti puoluepoliittisena maakuntauudistuksena. Kaiken lähtökohtana pidettiin sitä, että voitaisiin varmistaa erityisesti sote-palveluiden tuottaminen, mutta toteutustapana oli kuitenkin suuremmat yksiköt ja keskitetympi päätöksenteko – ja valtion rahanjako. Kuntia pidettiin liian pieninä yksiköinä kasvavien ja monimutkaistuvien palveluiden, erityisesti erikoissairaanhoidon palveluiden tuottamisessa. Joidenkin mielestä olisi riittänyt, että valtio olisi irrottanut erikoissairaanhoidon kuntien vastuulta ja antanut kehityksen jatkua kuntaperusteisesti. Itse edustin tätä linjaa.
Paras-hanke pakotti kuntia järjestämään palvelut suuremmissa yksiköissä erilaisilla ylikunnallisilla yhteistoiminta-alueilla, joiden tarkoituksena oli saada kuntarakenne säilymään ainakin ilman pakkoja. Seuraavassa hankkeessa koetettiin saada suurempia yksiköitä kuntakarttaa uudistamalla – aluksi retoriikassa oli jopa pakko, jonka SDP sittemmin hylkäsi. Pakko ulottui ainoastaan kuntajakoselvityksiin. Paras-hankkeessa saatiin iso määrä yhteistoiminta-alueita ja sivutuotteena valtava määrä kuntaliitoksia, suuressa kuntauudistuksessa tuloksena oli enemmänkin paljon selvityksiä. Edellinen hallitus tavoitteli maakuntauudistusta, missä koko väliportaan hallinto olisi saatu yhdistettyä ja maahan sote-järjestelmä, joka olisi myös taloudellisesti sopeutunut. Ei saatu aikaan keskustan määrää maakuntia eikä kokoomuksen myös yksityiseen palvelutuotantoon tukeutuvaa järjestelmääkään. Hanke kaatui aivan hallituksen viime metreillä. Kunnat, yksityistä palveluntarjontaa vastustavat ja kansainväliset luottolaitokset kiittivät.
Hyvinvointialueet nyt: Odotuksia on, vaan onko valtaa?
Vuoden alussa toteutuva hanke on maakuntamallin mukainen, keskittävä hanke, missä rahoitus tulee valtiolta ja demokratia aluevaltuustoilta. Valtio pakottaa lailla kuntia luopumaan niistä palveluista, joiden vuoksi kunnat alun perin perustuivat. Koska kunta ei järjestä palveluita, se ei tarvitse niihin enää rahaakaan ja valtio pakottaa kuntia leikkaamaan veroprosenttiaan ja ottaa palveluita vastaavan määrän rahaa kuntien valtionosuuksista. Veronmaksu siirtyy kunnilta valtionverotukseen. Saamme itsehallinnolliset hyvinvointialueet, joilla ei ole oikeutta miettiä, mitä palveluita ne järjestävät, niillä ei ole lainanotto-oikeutta ilman valtion lupaa eikä niillä ilman verotusoikeutta muutenkaan ole oikein omia tuloja. Alueet ovat vähintäänkin mielenkiintoisia itsehallintoja. Sipilän hallituksen tapaista kolmen miljardin euron sopeutumistarkoitustakaan alueilla ei ole – palvelut pitää taata tasalaatuisesti ja määrällisesti kaikkialla Suomessa. Yksityinen palveluntarjonta ei ole tässä järjestelmässä erityisesti suosiossa, ainakin ministerien sanomana jopa päinvastoin. Jossain vaiheessa valtio oli varautunut purkamaan yksityisen kanssa tehtyjä sopimuksiakin valtion rahalla. Maakuntahallintokin jäi silleen ja hyvinvointialueiden määrä jopa kasvoi maakuntien määrää suuremmaksi – erityinen poikkeus on Helsinki, joka on sekä kaupunki että hyvinvointialue. Kunnat eivät saa rahoittaa hyvinvointialueita, mutta Helsingille taattiin tämäkin mahdollisuus.
Talousnäkymät värisyttävät – edessä on sopeuttamisen tie
Ainakin alkuvaiheessa näyttää vallitsevan vähintäänkin epävarmuus tulevasta. Talousarvioihin on ladattu korona-pohjaisia hermokerroksia, hoiva-alan palkankorotukset nostavat kustannuksia ja monella alueelle yllätyksenä tullut palkkaharmonisaatio kasvattaa menoja. Tietojärjestelmissä on edelleen aluksi kauhistuttava sekamelska. Mitoituksia on nostettu, mutta hoivahenkilöstöä ei saada. Normiohjaus ei toimi, jollei ole ohjattavia. Vaikka valmistelussa yksityinen lähes poissuljettiin, ollaan nyt valmiita antamaan yksityiselle jopa koronan rokotusoikeus. Kolmannen osapuolen toimijat ovat nekin ”haistaneet veren” ja nostaneet hintoja. Varsinkin tukipalveluissa on kuntien, niiden yhteistoiminta-alueiden ja hyvinvointialueiden välillä sekaannusta siitä, millä tavalla esimerkiksi kuntapohjainen ruokahuolto voisi auttaa hyvinvointialueita. Kunnat pelkäävät tulevaisuuttaan samalla kun alueet valmistelevat talousarvionsa alijäämäisiksi – Kauppalehden keräämien tietojen perusteella jopa miljardin euron verran. Määrä vastaa muuten kaikkien kuntien verotuksessa yhden veroprosenttiyksikön tuottoa.
Alueita aletaan todennäköisesti sopeuttaa heti vaalien ja uuden hallituksen nimittämisen jälkeen. Sopeuttaa siitä huolimatta, että rahoitusmalli ei edellytä sopeuttamista koska valtio on sitoutunut takaamaan alueiden rahoituksen. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että tällä hetkellä valtion painelaskelma osoittaa vuoteen 2030 lähes 7 mrd euroa lisää rahaa alueille. Tämä vaatii isoa talouden kasvua, jotta kokonaisveroaste pysyy vakiona. Kärjistäen – jos kaikki tuhlaavat, valtio löytää sille rahat. Menojen kasvu ilman pidäkkeitä johtanee kuitenkin siihen, että valtion kassa ei riitä – jollei sitten edelleen jatketa poliittisesti helpompaa linjaa ja siirretä velkarahoituksella hankalia asioita tuleville sukupolville.
Mistä ja kuinka sopeutettaisiin? Jotta yhtälön toteutuminen ei olisi mistään kulmasta tarkasteltuna helppo, ei tietojärjestelmäuudistus yhdessä Valtiokonttorin kanssa ole aivan täysin onnistunut. Alkuvaiheessa ei tiedetä, kuinka paljon vuonna 2021 on käytetty euroja eri sote-palveluihin, niin erimittaista tilastointi on ollut. Tietämättä julkisesti hyväksyttyä datapohjaa on vaikea sopeuttaa. Puuttuva euromäärä on niin suuri, että muutamien pienten terveyskeskusten lakkauttaminen ei riitä, vaaditaan isoja rakenteellisia ratkaisuja. Sellaisiakin, joita ei vielä edes tiedetä. Sellaisiakin, joihin kunnista valittujen demokraattisten aluevaltuutettujen on vaikea taipua.
Hyvinvointialueet onnistuvat, jos ei keskitytä keräämään rusinoita pullasta millään tasolla
Kaikesta poleemisuudesta huolimatta on uskottava hankkeen onnistumiseen – edes kymmenen vuoden jaksolla. On uskottava jopa siihen, että aluksi kasvaneet hallinnon panostuksetkin puristuvat pois, väliasteen hallinto puristuu yhteen, hyvinvointialueiden lukumäärä löytää oikean mittansa ja alueet alkavat toimia niin, että menojen kasvukin rajautuu ja kaikki saavat tyydyttävät palvelut – julkinen ja yksityinen toimija sulassa sovussa. Tähän tarvitaan kaikkia osapuolia. Konsulttien ja alueiden yhteinen toiminta notkistuttaa työtä. Konsultit voivat viedä todellista hyvää sanomaan alueille ja auttaa niitä. Tämä vaatii alueiden, ministeriöiden ja etujärjestöjen yhteistyötä. Konsulttien tehtävänä ei voi olla mikään muu kuin avustaminen ensin sopeutuksessa, sitten joustavien prosessien yhteisessä ohjelmoinnissa. Konsultti ei voi kuitenkaan olla toimija, joka ohjeistaa alueita löytämään säädöksistä porsaanreiät vanhan säilyttämiseen ja sellaisen toiminnan sementoimiseen, joka ei ole yleisen edun mukaista. Hankkeen on saatava aikaan alueelle alueen tarpeen mukaiset palvelut unohtaen kuntien edun ja samalla ylimmällä tasolla alueiden edun on oltava samansuuntainen koko maassa – nyt näyttää jo siltä, että rusinat pullasta -toiminta on jo käynnistynyt.
