Sote-kustannuksia ei tunneta riittävän hyvin. Miksi?
Työtään aloitteleva hallitus on linjannut hallitusohjelmassaan, että se haluaa kehittää hyvinvointialueiden vaikuttavuuden, palvelujen saatavuuden sekä kustannustehokkuuden tietopohjaa, tiedon saatavuutta ja avoimuutta sekä vertailtavuutta. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että sosiaali- ja terveyspalvelujen yksikkökustannukset on asteittain julkaistava.
Ihmiselle, joka ei ole työkseen tekemisissä sote-kustannusten kanssa, saattaa tuntua aika uskomattomalta, että sote-kustannuksia ei tunneta. Näin kuitenkin on.
Miksi sote-kustannuksiin on vaikea päästä kiinni?
Siihen, miksi sote-kustannuksia ei tunneta nyt, on useita syitä aina palveluiden luonteesta järjestäjäverkon moniulotteisuuteen.
Sote-palvelut eivät ole t-paita-kauppaa, jossa tuotantokustannukset on tarkasti tiedossa. Sote-palveluille tunnusomaisia piirteitä ovat muun muassa muiden palveluiden tavoin asiakkaan osallistuminen tuotantoprosessiin ja aineettomuus sekä prosessimaisuus. Kustannusten laskeminen palveluiden eri osille ja vaiheille ei ole ollut helppoa. Sote-palvelut ovat moninaisia ja kirjavia, minkä lisäksi niitä tuotetaan eri puolilla erilaisin tavoin. Kustannusten eriyttäminen ei siis myöskään ole ollut yksinkertaista.
Suurempi syy liittyy kuitenkin siihen, miten sote-palvelut on meillä tuotettu. Noin 37 % kaikista sote-menoista on ollut erikoissairaanhoidon menoja. Näiden palveluiden tuotannosta ovat vastanneet 20 sairaanhoitopiiriä. Erikoissairaanhoidon palveluiden kustannustuntemus on ollut paitsi kohtuullisen laadukasta myös huomattavan yhtenäistä. Laadukasta ja yhtenäistä siksi, että erikoissairaanhoidossa on tarvittu kustannuslaskentaan pohjaava hinta kuntien laskuttamiseksi ja siksi, että sairaanhoitopiirejä on vertailtu keskenään tuottavuudessa. Muiden, yli 60 % sote-menoista syövien palveluiden – perusterveydenhuolto, vanhusten ja vammaisten palvelut sekä lastensuojelu ja muut lasten ja perheiden sote-palvelut – osalta tilanne on varsin toinen. Niiden tuottaminen on tapahtunut kunnissa tai kuntayhtymissä. Järjestäjiä on ollut paljon, eikä niillä ole ollut erikoissairaanhoidon kaltaista insentiiviä kustannusten yhdenmukaiseen tarkasteluun.
Soten kokonaiskustannukset tiedetään, mutta sen jälkeen muuttuu hankalammaksi
Hyvinvointialuetasolla on tiedossa sote-palveluiden kokonaiskustannukset, eli kustannukset per asukas, asukaslukuun suhteutettuna. Näitä käytetään usein alueiden väliseen vertailuun, mutta niissä ei huomioida asiakkaiden erilaista vaihtelua.
Yksikkökustannuksia, joiden perässä uusi hallitus nyt on, ei kuitenkaan tunneta.
On toki ollut erilaisia kustannuslaskennan tapoja, joilla sotessa on perinteisesti laskettu erilaisten suoritteiden, kuten käyntien, hoitopäivien tai hoitojaksojen kustannuksia. Näitä on käytetty esimerkiksi budjettien laadinnassa. Nämä käytetyt yksikkökustannukset eivät kuitenkaan ole vertailukelpoisia eri organisaatioiden välillä johtuen muun muassa siitä, ettei kustannuksia ole organisaatioissa kohdistettu samoilla tavoilla eikä selkeää tuotteistusta sote-palveluissa ole tehty.
Sote-kustannusten osalta ydin on tässä: Perinteinen tapa laskea suoritteiden kustannuksia tai seurata vähimmäistietosisältöjen mukaista dataa ei anna meille nyt riittävää näkemystä siitä, mitä erilaisten terveys- tai sosiaalisten ongelmien tai erilaisten asiakkaiden palvelut maksavat. Tähän tarvitaan asiakaskohtaista kustannuslaskentaa ja toiminnan tuotteistusta. Niin kauan kuin tätä ei tiedetä, ei voida tuottaa vaikuttavia palveluitakaan.
Miksi asiakkaiden tuntemisella on merkitystä?
Erilaisten asiakkaiden sekä heidän palveluidensa kustannusten tunteminen on siis ytimessä. Asiakaskohtaisella kustannuslaskennalla saavutetaan kustannusrakenteen läpinäkyvyyttä ja pystytään vertailemaan eri toimijoiden tuottamien palveluiden kustannuksia. Näin päästään näkemään, miten vaikuttavalla ja tehokkaalla tavalla eri toimijat palveluita tuottavat. Sen kautta taas voidaan kehittää sote-palveluita tehokkaammiksi niin asiakkaiden kuin kansantalouden kannalta.
Jotta tällainen vertailu olisi mahdollista, jokaisella hyvinvointialueella pitäisi olla mahdollisimman yhtenevät kohdistussäännöt potilas- ja asiakaskohtaisen kustannuslaskennan perustaksi. Ei siis riitä, että hyvinvointialueet tekevät tätä työtä vain omilla alueillaan, vaan yhtenäisiä linjauksia tarvitaan. Tätä kohti ollaan menossa, mutta kansallisissa linjauksissa ollaan vielä hyvin ylätasolla.
Joka tapauksessa tilanne on nyt tämä: Me emme tunne sitä, mitä erilaisten asiakkaiden ja heidän terveys- tai sosiaaliongelmiensa hoidon kustannukset ovat tai miten niitä voitaisiin seurata. Emmekätiedä, miten erilaiset toiminnan muutokset vaikuttavat eri ongelmien tai sairauksien hoidon kustannuksiin.
Sotesta halutaan säästöjä. Jotta niitä voidaan tehdä tavalla, joka ei heikennä sote-palveluiden tasoa merkittävästi nykyisestä, kustannukset on tunnettava nykyistä paremmin.
