Selvitykset, tutkimukset ja arvioinnit
Selvitykset, tutkimukset ja arvioinnit

Laadukas päätöksenteko pohjaa laadukkaaseen dataan. FCG toteuttaa monipuolisesti selvityksiä ja tutkimuksia, joilla vastataan asiakkaiden laaja-alaisiin tietotarpeisiin. Selvitykset ja tutkimukset tuottavat tietoa asiantuntijoille, organisaatioiden johdolle ja poliittisille päättäjille.
Tuotamme tietoa laadukkaan päätöksenteon tueksi
Meillä on pitkä kokemus erityisesti ministeriöille, valtion virastoille, kunnille sekä kolmannelle sektorille tehtävien selvitysten ja arviointien tuottamisesta. Selvitykset voivat tuottaa tietoa esimerkiksi lain vaikutuksista tai kehittämistarpeista sekä ohjelmien ja organisaatioiden toiminnasta tai yhteistyön tilasta. Selvitysten pohjalta voidaan tehdä vastuullisia ja tietoon pohjaavia päätöksiä.
Selvityksissä monipuolinen ja laaja data tiivistyy hyödynnettäviksi yhteenvedoiksi ja napakoiksi kehittämissuosituksiksi.
Tutkijoillamme on myös laaja verkosto yhteistyökumppaneita, joiden osaamista voimme tarvittaessa hyödyntää.
Kiinnostuitko? Ota yhteyttä asiantuntijaamme – kerromme mielellämme lisää palveluistamme.

Keiteleen kunta: Kuntastrategian päivittäminen

Kymenlaakson hyvinvointialueella panostetaan jatkuvaan perehdytyksen kehittämiseen

Case Sodankylä: DiSC-johtajuusprofiili ja vuorovaikutuksen vahvistaminen

Tilikunta Oy: Strategiatyöllä kirkastusta yrityksen tavoitteisiin

Karvialla määriteltiin tehtävien todellinen vaativuus arviointikehikon avulla

Kangasalla rekrymarkkinointi on nykyään luonnollinen osa rekrytointiprosesseja

Syntyvyyden kehitys määrittelee Suomen väestönkehityksen suunnan

FCG:n uusi Julkinen johtaja -podcast tarjoaa työkaluja julkisen sektorin johtamisen tason nostamiseksi

Kuntien tiedolla johtamisen työkalut kuntoon

Tarvitaanko kuntia enää soten jälkeen?

Diip-ohjelmisto johtamistyön tueksi Pohjois-Savon hyvinvointialueelle
