Uratarina

Tutustu FCG:läiseen! Mari Holopainen, Projektipäällikkö, Kaupunkisuunnittelu

Olen Mari Holopainen ja työskentelen FCG:n kaupunkisuunnittelun tiimissä projektipäällikkönä ja matkailun asiantuntijana. Työssäni pääsen kehittämään matkailualueiden palveluita, visioimaan kestävän matkailun tulevaisuutta sekä suunnittelemaan käytännön toimenpiteitä yhdessä asiakkaidemme kanssa. 

Matkailualalla ajankohtaisia keskusteluteemoja ovat vastuullinen toiminta (ekologinen, sosio-kulttuurinen ja taloudellinen kestävyys), energia ja työllisyys. Samat teemat puhuttavat myös kansainvälisesti. Matkailun vaikutukset kehittyvillä alueilla kiinnostavat minua. Se on myös yksi syy, miksi aloin seurailla FCG:n kansainvälisiä projekteja jo kauan ennen tänne siirtymistäni. Nyt pääsen itse vaikuttamaan näihin asioihin!

Kaupunkisuunnittelussa työskentelemme suurimmaksi osaksi monialaisissa tiimeissä, mikä on todella antoisaa. Tapaamme kuntien, kehittämisyhtiöiden ja muiden asiakkaidemme edustajia kentällä heidän ainutlaatuisissa ympäristöissään tai sitten verkossa kokoustaen. Kahta samanlaista työpäivää ei ole! Työ haastaa ja kehittää tekijäänsä. Arvostan, että saan tehdä merkityksellistä työtä, jossa voin käyttää laajasti työurani aikana kertynyttä osaamista.​​​​​​​

​​​​​​​Minulle hyvän elämän rakennuspalikoita ovat ennakkoluulottomuus, uudistumishalu ja yhteistyö. Turvallisessa työympäristössä kukkii yhteistyön lisäksi myös ilo!

​​​​​​​
Mitä missiomme Hyvän elämän tekijät sinulle merkitsee?

Minulle hyvän elämän rakennuspalikoita ovat ennakkoluulottomuus, uudistumishalu ja yhteistyö. Niiden avulla on mahdollista löytää vaihtoehtoisia toteutuksia ja toimintatapoja sekä yhteisönä että yksilönä. Yhteistyön ja ennakkoluulottomuuden ponnistuslautana puolestaan on turvallisuus. Turvallisessa työympäristössä kukkii yhteistyön lisäksi myös ilo. Koen onnistuvani, kun onnistun rohkaisemaan asiakkaitani tai kollegoitani uudenlaiseen ajatteluun, löytämään uudenlaista yhteistyötä tai luomaan paremman version tuotteestaan, toimintaympäristöstään tai toimintamallistaan.

Mari Holopainen
Mari Holopainen
Projektipäällikkö
Lähetä viesti