Hyvinvointialueiden talous
Hyvinvointialueiden talous

Hyvinvointialueiden toimintarakenteiden suunnittelu etenee ympäri Suomen. Uusien hyvinvointialueiden taloustilanteet ja tulevaisuuden haasteet ovat moninaisia. Syvällinen kokemuksemme talouden ja sote-palveluiden asiantuntijatahona tekee meistä luotettavan kumppanin hyvinvointialueiden kehittämiseen.
Hyvinvointialueilla keskenään erilaiset lähtökohdat ja tulevaisuuden näkymät
Hyvinvointialueet poikkeavat toisistaan yhtä paljon kuin hyvinvointialueisiin kuuluvat kunnatkin. Poikkeamia on esimerkiksi väestön ikärakenteessa ja sairastavuudessa sekä huoltosuhteessa, mutta myös väestön tulotasossa. Tämän vuoksi hyvinvointialueiden lähtötasot ovat hyvin erilaiset ja niiden kehitys poikkeaa toisistaan. Jo lähtötilanne tuo epäsuhdan: joillekin hyvinvointialueille annetaan euroja enemmän kuin mitä alueen kunnat saisivat yhteensä, joillekin huomattavasti vähemmän.
Hyvinvointialueiden kesken on merkittäviä eroja esimerkiksi sairastavuudessa, väestön ikärakenteessa sekä huoltosuhteessa tai sen kasvussa. Vaikutukset näkyvät taloudessa.
Tukea hyvinvointialueiden talouden kehittämiseen – vuosikymmenten ja satojen organisaatioiden kokemuksella
Aiempina vuosina alkaneelle, osin ennakoimattomalle sote-kustannusten kasvulle ei näy loppua. Hyvinvointialueilla on odotettavissa niin palvelutarpeiden kuin rahoitustarpeen kasvua. Miltä hyvinvointialueiden väestön, palvelutarpeiden ja talouden kehitysnäkymät vaikuttavat lähivuosina ja kuinka tulevaisuuteen tulisi valmistautua?
Näihin tarpeisiin tarjoamiamme palveluitamme ovat esimerkiksi:
- Arvio väestökehityksen aiheuttamasta palvelutarpeen muutoksesta.
- Talouden ja toiminnan muutostarpeen ennakointi
- Rahoitusriskien tunnistaminen
- Talouden sopeutusmahdollisuuksien ja -keinojen tunnistaminen
- Tuotteistaminen ja raportoinnin kehittäminen
Tunnemme hyvinvointialueen talouden perusteellisesti ja olemme asiantunteva kumppani tulevaisuuden taloudellisten vaikutuksien ja riskien ennakoinnissa. Käyttämämme menetelmät ja mallit on kehitetty ja koeteltu yhdessä satojen organisaatioiden kanssa.
Ota yhteyttä asiantuntijaamme – kerromme mielellämme lisää palveluistamme.

Gubbe vanhuspalvelut: Sote-koulutusta murroksen keskellä

Case Helsingin kaupunki: Tilauskoulutuksella konkretiaa toiminnan järjestämiseen

HALI ry: Selvitystyö yksityisten toimijoiden mahdollisuudesta tuottaa hoidon jatkuvuutta julkisissa sote-palveluissa

Case Kymsote: EKJ-valmennus esihenkilötyön tukena

Hoiva Mehiläinen: TUVA-arvio on olennainen osa kuntoutussuunnitelmaa

Hangon kotihoito yhteiselle kehittämisen tielle työntekijäarvioinnin kautta

Webinaaritallenne: Mitä oppeja voimme ottaa Viron terveydenhuollon mallista hyvinvointialueille?

Webinaaritallenne: Mitä jokaisen aluevaltuutetun kannattaa ymmärtää sote-kustannuksista?

Hyvinvointialueilla on mahdollista saavuttaa kestävyystyön hyötyjä

Kestävyysmurros edellyttää toimia kaikilla yhteiskunnan sektoreilla – myös hyvinvointialueilla

Webinaaritallenne: Sote-kustannuksia ei tunneta riittävän hyvin.
