Sote-henkilöstöresursoinnin yhä sietämättömämpi vaikeus
Hallitusneuvottelut käyvät kuumimmillaan. Neuvotteluissa päivän polttavia aiheita on useita, yhtenä joukossa hoitajamitoitus. Kollegani on kirjoittanut päivystyksen haasteista, joista yhdeksi hän nostaa henkilöstömitoituksen: ”Hoitajamitoituslaki on lisännyt hoitohenkilöstön tarvetta ympärivuorokautisessa hoivassa ja paitsi kiihdyttänyt henkilöstövajetta toisaalla myös pienentänyt ympärivuorokautisessa hoivassa olevien asiakaspaikkojen määrää. Asiakaspaikkojen väheneminen on edelleen hankaloittanut päivystysten tilannetta.”
Vanhuspalvelulain mukaisesti joulukuun alussa hoitajamitoitus iäkkäiden henkilöiden ympärivuorokautisen hoivan yksiköissä nousee tosiaan 0.7:ään. Alun perin mitoituksen piti tulla voimaan jo kuluvan vuoden huhtikuussa, mutta eduskunta päätti porrastaa sen voimaantuloa, muun muassa hoitajapulaan vedoten. Ratkaisua hoitajapulaan ei ole vielä näköpiirissä, ja tämä tiedetään myös hyvinvointialueilla.
Muun muassa Helsingin Sanomat (HS 25.5.2023) uutisoi Uutissuomalaisen kyselystä, jonka mukaan suurin osa hyvinvointialuejohtajista luopuisi mitoituksesta tai ainakin muuttaisi sen kriteereitä.
Kuulostaa niin kovin tutulta.
Nelisen vuotta sitten kirjoitin aiheeseen liittyvän blogin, jossa totesin jo silloin, että lain tarkoitusperät ovat hyvät: turvata vanhustenhuoltoon riittävästi osaavaa henkilökohtaa. Kuitenkin lain toteutus ja seuranta herättivät kysymyksiä. Tuleeko minimistä uusi maksimi? Nostin myös esille kysymyksen lain tulkinnasta liittyen niihin henkilöstöryhmiin, joita mitoitukseen lasketaan mukaan. Myös tämä aihe on noussut nyt esiin hyvinvointialuejohtajien vastauksissa.
On huomioitava, että niin asiakkaat kuin toimintatavat vanhustenhuollon eri yksiköissä, saattavat erota huomattavastikin toisistaan. Ikääntyneet eivät ole yksi yhtenäinen joukko, vaan ryhmä erilaisia ihmisiä, joiden fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen ja henkinen terveydentila, toimintakyky ja avun tarve vaihtelevat. Tarkkojen ja yksityiskohtaisten hoitajalukumäärien sijaan tulisikin keskittyä siihen, että saatavilla olevat henkilöstöresurssit kohdistetaan oikein ja määriteltyjen kriteereiden mukaisesti eli oikea määrä hoitajia, oikeaan aikaan, oikeassa paikassa. Täten hoidon kysyntä ja tarjonta saadaan kohtaamaan.
Kuten muutkin tärkeät hoitoalalla tehtävät päätökset, myös henkilöstöresursoinnin tulee perustua tietoon. Tiedolla johtaminen on avainsana tässäkin asiassa. Siteeraan geriatrian professori Jaakko Valvannetta, joka aikoinaan valtakunnalliselle sanomalehdelle (HS 30.12.2019) antamassaan haastattelussa totesi hyvän johtamisen olevan jopa ”tärkein asia hyvässä vanhustenhoidossa”.
Keinot tarvittavan tiedon saamiseksi meillä jo on. Erilaisten toimintakykymittareiden avulla on mahdollista selvittää asiakkaan avuntarpeen määrä ja RAFAELA®-hoitoisuusluokitusjärjestelmän avulla yhä rajallisemmat henkilöstöresurssit saadaan kohdistettua oikein. Nyt on korkea aika valjastaa nämä työvälineet ja niiden avulla saatava tieto hyötykäyttöön. Näyttää siltä, että resurssit eivät riitä hyvään hoitoon – ja sitä ne eivät varsinkaan tee, ellei niitä kohdenneta oikein.
Kiinnostuitko? Ota yhteyttä asiantuntijaamme ja varaa aika maksuttomaan konsultaatioon!
