Rakennusten energiatehokkuusdirektiivi: 3 vaikutusta julkiselle sektorille
Euroopan Unionissa päästiin sopuun maaliskuun alussa energiatehokkuussääntelyn uudistamisesta. Energiatehokkuustavoite vuodelle 2030 tulee kiristymään. Rakennusten energiatehokkuusdirektiiviä muutetaan, jotta niin päästöt kuin energiankulutus EU:n rakennusalalla vähenisivät merkittävästi vuoteen 2030 mennessä. Sektorista on tarkoitus tehdä ilmastoneutraali vuoteen 2050.
Pian direktiivin hyväksymisen jälkeen alkoi uutisointi ja keskustelu pakkoremonteista. Sensaatiohakuisuuttakin oli ilmassa. Vaikka direktiivin tavoitteet ovatkin kunnianhimoisia, löytyy kirjauksista myös joustoa toteutukseen. Esimerkiksi vaikka 3 % rakennusalasta olisi vuosittain peruskorjattava lähes nollaenergiatasoon, voi jäsenvaltio määritellä kustannustehokkuuteen ja tekniseen toteutettavuuteen pohjautuen ne rakennukset, joita peruskorjausvelvoite koskee. Tai jäsenvaltio voi valita vaihtoehtoisia toimia saman energiasäästön saavuttamiseksi.
Mutta millaisia vaikutuksia direktiivillä todella voi olla julkiselle sektorille?
1: Julkisen sektorin uusien rakennusten on oltava päästöttömiä vuoteen 2026 mennessä
Maaliskuun alussa hyväksytyn kannan mukaan kaikkien uusien rakennusten olisi oltava päästöttömiä vuodesta 2028 alkaen, julkisella sektorilla vuoteen 2026 mennessä. Vertailun vuoksi: Tällä hetkellä uudispuurakennuksen nettopäästöt ovat noin 700 kg CO2e neliömetriltä.
2: Energiatehokkuuteen vanhoissa rakennuksissa pitää satsata rivakasti
Asuinrakennusten olisi saavutettava vähintään energiatehokkuusluokka E vuoteen 2030 mennessä ja energiatehokkuusluokka D vuoteen 2033 mennessä. Asteikko on A-G, jossa G vastaa 15 prosenttia jäsenvaltion kansallisen rakennuskannan energiatehokkuudeltaan heikoimpia rakennuksia. Julkisten rakennusten osalta tahti on jälleen tiiviimpi: Vastaavat luokitukset pitää saavuttaa vuoteen 2027 ja 2030 mennessä.
Tarkkaa tietoa tämän kokonaisuuden sisällöstä ei vielä ole, mutta ennakointi kannattaa. Juuri nyt voisikin olla kannattavinta laatia tai päivittää ja tarkentaa 10 vuoden korjaustarveselvitys ja siinä yhteydessä pohtia, missä kohdin on mahdollisuuksia parantaa energiatehokkuutta.
Pahinta, mitä tässä vaiheessa voi tehdä, on toteuttaa laajoja teknisiä korjauksia parantamatta energiatehokkuutta.
3: Aurinkoenergiatekniikkaa vaaditaan nykyistä huomattavasti useammin
Direktiivin mukaan kaikki uudet rakennukset olisi varustettava aurinkoenergiatekniikalla vuoteen 2028 mennessä, jos se on teknisesti mahdollista ja taloudellisesti kannattavaa.
Tähän sisältyy kiinnostavia liitännäisvaikutuksia. On esimerkiksi kiinnostavaa nähdä, miten sähkön hinta kehittyy, jos kaikki rakennukset varustetaan aurinkoenergiajärjestelmällä. Jo nyt keväällä nähtiin negatiivisia pörssisähkön hintoja, kun sää oli Euroopassa laajalti aurinkoinen ja tuulinen.
Suomi on erikoisuus Euroopan maiden joukossa
Yli 30 miljoonaa eurooppalaista elää tällä hetkellä energiaköyhyydessä. Tästä syystä rakennuksille on esitetty minimienergiatehokkuusvaatimukset. Vaikka Suomessa onkin puhuttu keväällä ”pakkoremonteista”, toimenpiteet ovat usein taloudellisesti kannattavia.
Kun lainsäädäntöä tehdään Euroopan laajuisesti, aina ei tule täydellisesti huomioiduksi ne erot, joita EU:n sisällä kiinteistöomistuksessa on. Suomi on ainoa maa maailmassa, jossa asunto-osakeyhtiöjärjestelmä on täysin dominoiva. Maailmalla vallitseva järjestelmä onkin ns. condominium -omistus, jossa jokainen huoneisto on oma kiinteistönsä. Porraskäytävät, katto, viemärit, sähköverkko ja muut yhteiset osat omistetaan yhteisesti, mutta niitä hallitaan yhdistyksen kautta. Kuuluminen yhdistykseen ei ole aina pakollista. Kun pakkoa ei ole, yhteiset osat rakennuksista ovat monesti heitteillä. Ja toisin kuin asunto-osakeyhtiöillä, yhdistyksillä ei ole useinkaan omaisuutta remonttilainojen vakuudeksi. Siksi ne eivät niitä helposti saa. Tämä on lähtökohta, jota osittain direktiivillä yritetään avittaa lainsäädännön kautta.
On hyvä muistaa, että direktiivit eivät voi suoraan velvoittaa kansalaisia, vaan nimenomaan valtioita. Vielä ennen kuin direktiivi tuodaan kansalliseen lainsäädäntöön – joka sitten koskettaa kansalaisia – Suomen olisi tärkeää vaikuttaa siihen, että rakennuksia vertailtaisiin EU-tasolla, eikä maakohtaisesti. Näin minimienergiatehokkuusvaatimukset ohjautuvat energiatehokkuudeltaan kaikista huonoimpiin rakennuksiin Euroopan tasolla.
